sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Reitti..


Reitin alkuosasta olisi tällainen alustava suunnitelma.

Pyörän varustelua..

Tuli hankittua sitten polkupyörään taas uutta varustetta. Tällä kertaa hankin taustapeilit. Aikaisemminkin pyörässä oli peili mutta menetin hermoni siihen. Tämä aikaisempi peili oli ns. polkupyörän oma kevyt malli jonka säätö piti tehdä joka ainoan pompun tai montun jälkeen. Nyt silmiini sattui Bilteman keväinen MP-osien lisäosa josta bongasin heti nämä peilit. Ohjaustangon päähän asennettavat peilit jotka kuvaston mukaan vaikuttivat ihan hyviltä. Kun perjantai saapui, oli ihan pakko töiden jälkeen hypätä autoon ja suunnata nokka kohti Tamperetta. Luulin että peilit myytäisiin erikseen mutta ne olivatkin pareittain. Toisaalta yksikin peili olisi ihan hyvin riittänyt, mutta nyt kun niitä on kaksi niin kummatkin asensin. Ehkä vähän turhaa mutta testi/säätö lenkin jälkeen totesin että ihan hyvä kun niitä on kumminkin puolin. Peilit ovat aika paljon raskaammat kuin vastaavat polkupyörän peilit mutta eipä tarvitse niitä olla sitten kokoaikaa säätelemässä. Peilin kiinnitys on tukeva ja sen saa sopimaan 17mm tai isomman sisämitan omaaviin ohjaustankoihin. Peili pari maksoi hivenen alta 30€

Miksi sitten pyörään peilit? Monet ovat sitä mieltä että eivät halua nähdä kuka heidän päälleen ajaa, mutta Soinivaara blogissaan perusteli peilin hyvin. Takaa tulevia autoja ei suuremmin kannata kytätä peilistä muuta kun siinä tapauksessa kun vastaan tulee auto. Jos vastaan tulee auto ja samaan aikaan myös takaa niin siinä tapauksessa kapealla tiellä takaa tulevan auton on ehkä mahdotonta väistää ja siinä tapauksessa kannattaa pyöräilijän väistää vaikka aina ojaan asti.



torstai 22. huhtikuuta 2010

Matka Fillarin matka blogi auki

No niin matkan alkuun olisi reilu pari viikkoa. Toukokuun 10 päivä Fillari lähtee Tammelasta kohti Ateenaa ja perillä pitäisi olla noin 7 viikon kuluttua jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Taaperrus halki Euroopan aina sen eteläisenpään pääkaupunkiin Ateenaan alkaa uhkaavasti lähestyä ja valmistelut matkaa varten on lähes valmiit.

Pyörä on huollettu ja uusia osiakin pyörään päivitetty. Tosin viime hetkellä oikutellut takanapa toimii taas ja luultavasti vika ei ollutkaan takarattaissa kuten huollossa ensin epäiltiin. No tulihan nekin uusittua ja yksi ylimääräinen rataslehti lisäsi vaihteiden määrää ja vaihtoehtoja taasen lisää.