torstai 6. toukokuuta 2010

Matkalle hankittu yhteys kone.


Hankin sitten mini läppärin matkalle mukaan jotta voisin olla yhteydessä halvemmalla, kotiin, ystäviin sekä voisin päivittää tätä blogiani. Sai myös "sopimuksen" että kirjoitan kerran viikossa paikalliseen lehteen matka kuulumiset. Toki, jos on aikaa niin, täytyyhän sitä kotimaan uutisetkin katsella netistä. Mutta lähinnä yhteydenpitoa varten tämän hankin. Skype on ohjelma jolla aion olla puhelin yhteydessä kotiin mikäli mahdollista. Toki muutkin ystävät saavat minuun yhteydessä olla. Aina on kiva kuulla mitä ”kotona” tapahtuu.

Skype nimeni on jokseenkin loogisesti Jarkko Lindholm.

Kännykkä on mukana ja tarkoitus olisi hankkia aina paikallinen Prepaid liittymä. Ihan hätä varalle mikäli jonnekin pitää soittaa ja netti verkkoa ei juuri ole. Maakohtaisen numeron myös päivitän tänne. Joten myös minut saa koska vaan kiinni mikäli tarvetta on.

Forssan Lehteen toimitan jutut tietenkin ihan s-postilla. Tarkempaa juttupäivää lehdessä ei vielä ole sovittu mutta ilmeisesti se on aina samana viikonpäivänä. Lehdestä tullaan myös vielä lähtöaamuna tekemään matkasta ja minusta juttu.
Radio Häme ja Eeva Hannula on myös ilmeisesti tulossa minua jututtamaan maanantaiaamuna ennen lähtöä. Tarkempaa tietoa koska juttu tulee ulos, minulla ei vielä ole.

5 kommenttia:

  1. No niin, blondi sai ainakin gmailin itselleen....:):) Sulla alkaa olla sitten kaikki jo aika valmiina. Paljon tsemppiä matkalle ja toivotaan, että kaikki menee hyvin:):) Parhain terveisin, Eeva

    VastaaPoista
  2. Tsemppii sulle täält Ulvilan päästä, aion seurata blokiasi säännöllisesti.

    VastaaPoista
  3. Kokeilen tuota profiilihomma.....

    VastaaPoista
  4. Toimii näköjään....:):) Ja paljon tsemiä nyt sitten tulevalle taipaleelle:):) terv. Eeva

    VastaaPoista
  5. Otahan Jarkko iisisti!!! Koittelin tässä vain josko viesti tulee perille.

    VastaaPoista