Reissu oli tällä kertaa raskas mutta antoisa. Tosin ei matkalla tullut kertaakaan sellaista fyysistä väsymistä mutta alkumatka, aina etelä Puolaan asti oli maisemin puolesta melko tylsä. Tasaista maastoa, peltoja, metsää ja melko samanlaisia kyliä koko ensimmäinen 1500 kilometriä. Maisemat muuttuivat vasta Krakovan jälkeen ja reissu sai ihan uuden vaihteen. Vuoristot olivat raskaita mutta niin antoisa että reitin raskaus unohtui ja maisemat olivat mahtavia.
Missään kohtaa ei mieleeni tullut lopettaa. Siis henkinen puolikin matkasta sujui odotettua paremmin.
Alkuperäinen määränpää jäi saavuttamatta sillä matkaan varattu aika vaan loppui kesken. Toisaalta en ymmärrä itseäni miten saatoin laskea matkan Tammelasta Ateenaan niin pieleen. Matkaa Splitistä Ateenaan, lyhyitä mahdollista reittiäkin olisi ollut vielä jäljellä yli 1300 kilometriä joten kokonanis kilometri määräksi olisi tullut vähintään 5000 kilometriä. Alkuperäisen oman laskelmani mukaan koko matkan mitaksi olisi tullut 4000 joten tein todella karkean virheen, arvioidessa kokonaismatkaa Ateenaan.
En todellakaan ole pettynyt siihen että Ateena jäi saavuttamatta, sillä tämä ei ole luultavasti viimeinen matkani fillarilla ja jos siltä tuntuu, voin jatkaa matkaani siitä mihin tämä matka loppui.
Matka antoi hienojen maisemien lisäksi paljon, paljon muutakin. Tapasin hienoja ihmisiä, opin paljon näiden maiden kulttuurista sekä siitä miten ihmiset asuvat ja elävät. Kaikki maat lukuun ottamatta Viroa olivat maita, jossa en aikaisemmin ollut käynyt. Maat yllättivät minut sillä kuinka ”moderneja” ne olivat. Odotin että varsinkin entiset itäblokin maat olisivat enenemän vielä kiinni Neuvostoliiton jälkeensä jättämässä tilassa, mutta mitä vielä.
En koko matkan aikana tuntenut oloani turvattomaksi. Liikenne oli kylläkin paikka paikoin ja varsinkin Puolassa hurjaa mutta paikallisten ihmisten osalta en tuntenut minkään moista uhkaa. Tosin suhtautuminen näissä maissa yleensä ottaen polkupyörä matkaajia kohtaan on varsinkin yösijaa kysellessä nuivaa. Yleinen käsitys on se että, mikäli matkustat polkupyörällä olet todella köyhä. Toisaalta se on hyvä asia sillä, eihän köyhää pyöräilijää kannata edes ryöstää sillä ei sillä ole mitään varastettavaakaan.
Suhtautuminen hotellien ja muiden majoitusta tarjoavien yritysten henkilökunnassa huomasi heti kun kerroin olevani Suomesta. Tämä lause sai suhtautumisen minuun muuttumaan aina etelä Puolaan asti. Siitä edemmäs kotimaani kertomisella ei oikeastaan ollut merkitystä. Tosin ihan hyvää palvelua sain koko matkani ajan.
Mitkä olivat sitten ne hienoimmat jutut tällä matkalla? on se yleisin kysymys mihin olen törmännyt nyt matkani jälkeen. Maisemat Puolan ja Slovakian rajalla, Kroatia yleensä ottaen ja ihmiset joihin matkallani tutustuin on sitä parasta antia joka mieleeni on jäänyt. Tosin matkalla näki ja koki niin paljon että nyt vasta kolmen viikon jälkeen tulee mieleen asioita matkalta jotka on tavallaan jo unohtanutkin. Kuvat, päiväkirjamerkinnät, karttojen tutkailu ja video, palauttavat mieleen tunnelimani, paikkoja joita näin sekä ihmisiä joita tapasin mieleen.
Nyt kotikoneellani olen pystynyt yhdistelemään matkallani ottamiani panoraamakuvia ja niistä saa nyt hivenen paremman kuvan paikoista joita näin. Tosin kuvat eivät anna oikeaa kuvaa, mutta sinnepäin ainakin. Jatkossa luultavasti talven pimeinä iltoina tulen editoimaan myös videokuvaa kaikkien nähtäväksi tältä matkalta ja niistä tulee linkit sitten taas www.matkafillari.com sivustolleni.
Kiitoksia vielä kerran tukijoille sekä kaikille jotka ovat jollain tapaa auttaneet tai olleet vaan henkisenä tukena matkallani halki Euroopan. Kiitos
Maisemat on kyllä upeita :)!
VastaaPoista