keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Matkalla Ateenaan 28.5

Tämä matka alkaa käydä yksitoikkoiseksi, ainakin maisemiensa puolesta. Puolan rajalla oli hivenen yritystä mutta taas alkoi tasainen maasto peltoja ja välillä metsää mutta ei mitään uutta. Nyt erona oli loistava aamiainen. Oli hyvä aloittaa päivä tukevalla ja hyvällä aamiaisella.



Aamulla aamiasen jälkeen oli aika sanoa hyvästit paikan isännälle, Britti bongarille ja hänen Puolalaiselle oppaalleen jonka avulla löysin myös netin.

Matka lähti tietä 64 kohti Lomzan kaupunkia joka oli pienen kukkulan päällä. Liikenne tiellä oli melko siedettävää. Maisemat matkalla olivat sitä samaa peltoa ja metsää. Itse kaupunki oli siisti ja kävin ravitsemassa itseni torinlaidalla jossa oli menossa kuulemma mukaan jokavuotiset juhlat. Kapugista ulos ajo oli helppo ja kävin tankkaamassa välipala osaston kaupassa.

Matka jatkui nyt hivenen pinenpää tietä 677 Ostrow Mazowieckan läpi valtatie 50 ja kohti Brokkin kylää jossa taasen käväisin syömässä… onneksi. Tämän kylän etelä puolla piti kartan mukaan olla leirintäalue mutta mitä vielä. Päätin jatkaa vielä matkaa pikkukylään Sadowne jossa piti olla hotelli. No, olihan se siellä iso ja mahtava mutta niin kiinni. Ilta alkoi jo hämärtyä kun päätin palata pikkutielle josta olin tullut ja sieltä jo tullessa sillä silmällä leiri paikkaa katsastellut. Pieni metsikkö aivan tien varressa oli tuleva yö paikkani ensiyölle. Pyörä ja tavarat metsään ja teltanpaikkaa raivaamaan. Hyttysiäkin tuntui taas olevan joten pistin suosiolla sadevaatteet päälleni joten sain nyt ihan rauhassa leirin pystyttää. Uni tuntui tulevan pyytämättä vaikka kovasti suihkua olinkin vailla.



Ainut päivän piristävä näky oli Narew joen ylitys. Iso joki ja kova oli myös virtaus. Päivät alkavat nyt muistuttamaan liikaa toisiaan ja varsinkin maisemat. Lähes puolitoista tuhatta kilometriä samanlaista maisemaa alkaa väkisin puuduttamaan.


- päivän kilometrit 123.62 km
- ajoaika 7:00:02 h
- Keskituntinopeus 17,65 km/h
- Max nopeus 42,97 km/h
- koknais km/aika 1484/84:26

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti