keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Matkalla Ateenaan 2.6.



Aamu alkoi pienten maha ongelmien kera mutta tosi synkkään päivään väänsin itseni puoli väkisin liikkeelle. Aamu oli nyt kuitenkin lämmin mutta todella synkkä. Tuuli oli melko navakkaa mutta onneksi tuulesi sivulta eikä vastaan. Jonkun ajan matkan päästä tuuli tyyntyi hivenen. >Palasin nyt taksin Nw. Miasto la Piican kylään josta jatkoin matkaani tietä 728 etelään. Tie tuntui olevan loisto kunnossa ja liikenne oli rauhallista. Jotenkin nyt kaikki muuttui. Talot ja koko infrastruktuuri otti ison harppauksen kohti länsimaisempaa kulttuuria. Talot olivat siistejä. Pihat on hoidettu aivan viimeisenpäälle. Kaupat isoja ja komeita ja se kaikkein tärkein. Tuli vastaan mäkiä ja taivaan rannassa sumun takana näkyi pieniä kukkuloita vai voisiko näitä jo kutsua vuoriksi. Päivä meni kuin tyhjää ja jossain välissä kaikki pilvet hävisivät taivaalta kuten myös kulkijan mielestä.

Poikkesin kysymässä hotellihuoneen hintaa vähän ennen Konskien kaupunkia. Nyt oli löydettävä paikka jossa netti toimisi. Hotelli oli kolmen tähden paikka ja respa toimi samassa yhteydessä olevassa komeassa huoltoaseman / kaupan yhteydessä. Sain vähän ylen katsovia katseita ja palvelua kysyessäni huoneen hintaa. 170zl yö (41€) joka on paikallisille iso raha. Aistin että ulkoinen habitukseni ei oikein antanut minusta luotettavaa kuvaa mutta samaan hengen vetoon kysyin olisiko huoneessa netti. Bensaansa maksava kaveri kysyi minulta mistä olin tulossa. Ja on se kumma, että asenne muuttuu heti kun kertoo olevansa Suomesta, ja nyt tarkoitan positiivista muutosta. Kerroin matkastani kaverille ja sanoin että tarvitsen nettiä koska kirjoitan matkastani kerran viikossa lehteen. Ilmeet venähtivät tiskin toisella puolella ja sain liudan matkaani koskevia kysymyksiä. Kysymykseen ottaisinko huoneen vastasin että kiitos ei. Lähdin ulos jatkaakseni matkaa ja bensaa maksava kaveri tuli minua juttumaan. Kyseli matkasta ja kysyin häneltä tietäisikö hän majoitus vaihtoehtoa tästä kaupungista. Hän sanoi että niitä ei paljoa olisi mutta kaupungin ulkopuolella vähän sivusta reitistäni olisi yksi paikka. Samalla paikalle saapui respan kuvankaunis nainen ja kertoi minulle ystävällisesti paikasta ihan reittini varrella. Se olisi paikka järven rannalla josta varmasti löytyisi majoitus vaihtoehtoja. Paikka on Sielpia Wlk. Täällä on pieni turisti rysä paikallisille jossa on satoja mökkejä ja kaikkea muotoa majoituksesta tarjolla. itse otin rivari yksiön tinkauksen jälkeen 40zl

http://www.relax.shl.pl

Päivän hauskin juttu sattui kun ohitin paikallisen traktorikuskin valtatiellä. Ajoin pitkään traktorin perässä sitä pikkuhiljaa saavuttaen. Sitten yhdessä pitkässä loivassa alamäessä huitaisin ohi heittämällä. Näytin kuskille että tule, tule hän hymyili leveästi ja levitteli käsiään.

- päivän kilometrit 74.35 km
- ajoaika 4:03:46 h
- Keskituntinopeus 18.30 km/h
- Max nopeus 39.25 km/h
- koknais km/aika 1787/101

7 kommenttia:

  1. Moikka Jarkko! Taas olet ajanut huimia matkoja. Tuossa kyllä näkee ja tutustuu eri paikkoihin varmasti hienosti.

    Mikä sulla on seuraava maa Puolan jälkeen? Onko entisen Jugoslavian maita? Me ainakin köröteltiin halki koko Jugoslavian, kun vuonna -76 olimme Interraililla menossa Munchenistä Ateenaan.

    Junallakin siihen reissuun meni tuollaiset kaksi vuorokautta yhtä soittoa:):)

    Oikein paljon tsemppiä tuleville taipaleille. Hyvin matkasi edistyy:):)

    Parhain terveisin,

    Eeva

    VastaaPoista
  2. Stemppiä sinulle matkallasi. Omani on kohta ohi. Raskasta oli mutta antoisaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvin näyttää matka sujuvan ,tsemppiä edelleen
    , täällä aletaan pakkailemaan Ahvenanmaan reissua varten.JPR

    VastaaPoista
  4. Uusi päivä, uudet kujeet:):)

    Ei muuta kuin tsemppiä taas eteenpäin:):)

    Parhain terveisin, Eeva

    VastaaPoista
  5. Hello Jarkko,
    Can you please write at the bottom of your pages (next to kms, average speed ...) where you are so I can see your progression on Google maps ? Good luck for the mountains !
    Herve

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. hi Herve.
    I try to keep your request in my mind.

    VastaaPoista