sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Latvia


Taas uusi ajopäiva joka alkoi pilvisessä kelissä. keitin majatalon emännän kahvinkeittimellä itsellen kahvit. Sain muutaman munavoileivän aamiaiseksi. Pakkasin pyörän joka oli yön paikan ”ravintolassa”. Muutama ystävällinen sana ja yhteistietojen vaihtoa sekä nappasin isäntäväestä vielä ennen kun lähdin. Tosi mukava pariskunta. Isäntä pelleili tässäkin toimituksessa.

Keli oli lopulta ihan hyvä pyöräily keli. Pilvinen taivas ja lähes tuuletonta ja jos tuulesikin hetkittäin niin se oli myötäistä. Oli kuitenkin sen verta lämmin että palella ei tarvinnut. Matkaa Pärnuun oli 18 km ja se taittuikin ripeästi. Isäntä ja emäntä ajoivat ohitseni torvella töötäten. Saavuin pian Pärnuun ”esikaupunkiin”. vanhoja rakennuksia, toiset pystyssä toiset ei niin pystyssä. poikkesin kauppaan ostamaan päiväksi kaikkea aja vähän illaksikin. Kaikesta huomasi että oli sunnuntai. Liikennettä oli melko vähän mutta niistä suurin osa rekkoja. Pyörin vähän aikaa vanhassa kaupungissa ja päätin poiketa kahville. Paikan terassi oli täynnä humalaisia Suomalaisia miehiä. ja ainoat vapaat paikat olivat heidän vieressään. Tilasin kahvin ja lämpimän voileivän 50 kruunua, mikä mielestäni oli melko kallis. Kyselin samalla olisiko kaupungissa valuutan vaihtoa auki, halusin nimittäin vaihtaa loput kruunut Latvian lateiksi. Ennen ensimmäistä leiriä kun Latvian puolla ei näyttänyt olevan yhtään isompaa kaupunkia ja rahaautomaatin löytäminen pienistä kylistä, ainakain Viron puolella oli hankalaa. Port Artturista, siitä mustasta rakennuksesta löytyisi rahan vaihto, vastasi simasakka Virolais tarjoilija tyttö. Rahan vaihtoon siis ja nostin vielä automaatista 300 kruunua jotta olisi sitten varmasti rahaa mitä vaihtaa. Sain vaihdossa 75kruunua takasin ja 10 Latia. Kova on kurssi 1 lati on kovempaa valuttaa kun 1 euro. Mitähän sillä latilla sitten saa?? Se jää nähtäväksi. Jatkoi matkaani kaupungista ulos leveää 4 kaistaista tietä jonka kumpaakin laitaa reunusti ostos helvettejä. Piennar oli leveä mutta kuoppainen. Reunalla kulki noin vajaan metrin levyinen pyörä tie jonne en edes ajatellut ylileveällä pyörälläni mennä. Pian tie muuttui leväksi valataieksi ja leveät pientareet vaan levenivät. Tasainen ja suora tie ei sitten muuta antanutkaan kun komean mäntymetsän kumminkin puoli tietä.



Saavuin tien risteykseen josta tie kääntyi vanhalle rantatielle. Myös pyöräreitin kyltit opastivat tälle tiuelle. Se kulki aivan äänietäisyyden päässä valtatiestä pitkän matkaa. Tie oli todella hiljainen ja nyt myös sateinen. Taivas repesi mutta ei sade yltynyt mitenkään kovaksi. Tasaista rauhallista sadetta eikä edes tuullut pahemmin. Tie halkoi pieniä kyliä jotka olivat hiljaisia mutta kaupat olivat auki.
Jalkani alkoi taas hivenen kiukutella ja pidin nyt melko useasti taukoja ja poikkesin lähes kaikkiin kahviloikin juomaan kupin kahvia. Vastaan tuli myös kolmen miehen, luultavasti isä ja kaksi poikaa jotka olivat pyörineen matkalla Tallinaan. Olivat olleet matkalla 11 päivää ja lähteneet liikkeelle Varsovasta. Kavereilla oli hienot pyörät ja varusteet. Kyselivät makani päätepistettä ja kun sen kerroin he hämmästyivät iloisesti.



Matka jatkui kohti Latvian rajaa ja yllättäen se olikin vastassa.Keskellä kylää vaan oli viitta että Latvia. Heitin uukkarin ja palasin muutaman sadan metrin matkan kylän viimeiseen Virolais kauppaan tuhlaamaan viimeiset kruunut pois. Ostin sukat koska jalkani olivat läpi märät ja kuivat sukat olivat vähissä.
Sitten Latviaan. Ensimmäinen asia johonka kiinnitin huomiota oli se että talot olivat paremmassa kunnossa kun pohjoisessa naapurissa mutta autot niiden pihoilla huonompia. astaan tuli kylä ja heti sen pihalla pankiikautomaatti. Heti piti mennä kokeilemaan toimiiko korttini täällä, ja toimihan se.



Vielä palanmatkaa vanharantatietä ja tie yhdistyi taas uuteen valtaiehen. Risteyksessä näin tutun näy. Nesteen huoltoasema jonka Yhteydessä HessBurger. Näky oli suoraan Suomesta. Pakko, aivan pakko oli mennä maistamaan miltä Hesepullka maistuisi täällä. Aivan samaa tavaraa kun Suomessa. Jopa juoma jota suomessa aina juon ja Virosta kaupasta ostettuna maistuu aivan erilaiselle on täällä aivan saman makuinen. Heseateria 1.60 lev eli euroissa jotain 2 euron paikkeilla. Vielä palanmatkaa niin jo vastaani tuli l-alue jonne tarkoitus olikin yöksi jäädä. Leirintä-alue on komea mutta telttailu on sivu juttu täällä. Mieletön hotelli jossa on myös teltta alueen respa. Ranta täynnä pieniä taloja joita saa vuokrata. Paikan nimi on Kapteinu osta. www.kapteinuosta.lv
Leirintä maksu 4 leva
- päivän kilometrit 99.26km
- ajoaika 5:14:14 h
- Keskituntinopeus 18.95 km/h
- Max nopeus 29.96 km/h
- koknais km/aika 533/30:28

Muuten nyt ei taida puhelin enää toimia, joten taidan huomenna hake paikallisen liittymän... kaiken varalle

1 kommentti:

  1. Aika pitkä taival sulla on jo takana. Hyvä, ettei se jalka ole enää niin kipeä. Ei muuta kuin onnea vaan taas sieltä eteenpäin:):) terv. Eeva

    VastaaPoista